Karilla ,pohjakosketusta ei enää voi välttää tässä.
Matalapainetta sitä riittää yksinäisten elämässä.
Niin turtunutta oloa, osa erakon , tarpeeksi materiaa
, ja ainetta,
ei mikään kuitenkaan osaa lohduttaa,
Kaikesta ilo, onni pois katoaa.
Ei näy sitä ystävää, ei majavaa, joka kyyneleni tulvan
patoaa.
On vain pimeää, melankolista aikaa, joka tiimalasista
pois
nopeasti karkaa, ilmaan katoaa.
Kasvoilla kivunkaipaus, irvistykseen leviää.
Maassa petettyjen, siellä riittää pimeyttä ilman
valonkajastusta.
Luojanluomilla sama aamu aukeaa helmoista taivaan,
se arkana hiipii marraskuunloppuun. Nousee
melankolisesti,
ilmaan kohoaa. Eilen ystävä murtunut sekunnin silitti,
minun kasvojain : sanoi olet kaunis, mutta liian
melankolinen ystäväin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti