Juoksee pakoon määränpää,
mutkan takaa tie johtaa taas
eteenpäin jonnekin.
Kilometrit rakkauteen, tai
siitä poispäin vie, niin
arvaamaton on aava avaratie.
Keskiviivat kesäisin, ne
valkoisina hohtaa, näkyy hyvin
minne tieni johtaa ajamalla.
Joskus kaasupohjassa laulaa,
autoni, ulisee tuulen lyödessä
kitkaa sivupelteihin.
Sinä siellä jossakin, minä
täällä ajan mierontiellä.
Tiellä rakkauteen, tai siitä kauas pois.
Olen niin kuin Olli, oppivuodet
maksoin, liiankalliit olivat päivät nuoruuden.
Nyt onko enää aika jäljellä
vain katkerien kyyneleiden?
Ei minun sanani lopu kirjoittamalla,
sanat savuavat sormieni vikkelien alla.
Minä kirjoitan, niin kuin kiire olisi jonnekin.
Sydämeeni kuvan sinusta visusti tallensin,
yritän olla ajattelematta sinua,
olla niin kuin tyynivesi virtaamatta, suuren
myrskyn alla.
Marraskuussa tässä mantraani kirjoitan.
Pimeässä, ikuisessa ikävässä, sinä siellä
minä tässä. Antaisinko sinulle avaimen
sydämeeni lukittuun?
Kilometrit rakkauteen, tai
siitä poispäin vie, niin
arvaamaton on aava avaratie.
Keskiviivat kesäisin, ne
valkoisina hohtaa, näkyy hyvin
minne tieni johtaa ajamalla.
Joskus kaasupohjassa laulaa,
autoni, ulisee tuulen lyödessä
kitkaa sivupelteihin.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti