Translate

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Elämänviivani




Jäljet jätit minun elämänviivaani,
niitä mukanani kannan,
muistoille siivet vahvat annan.
Sieluuni tatuoituna nimesi sinun,
aikakirjoihin kirjoitettu maailmankaikkeuden
alkuun, sekä loppuun.
Kaksois-sielujen kantomatka ei lopu yhteen
elämään, sen sielullani koen;
tunnen nään.
Ikuisuus on vain kuin hiekanjyvä Saharassa,
verrattuna kaksois-sielujen sinfoniaan.

Miljoona unelmaa


Miljoona unelmaa kuivassa kurkussaan
huutaa ulospääsyään.
Aivossani rummuttaa miljoona irtipääsyytä
riimiä, ulos meidät päästäkää.
Rumimmat vain säästäkää,
liiat riimit kuormittaa,
aivokoppaani kiehuvaa.

Nyt olen tässä, unelmaani
etsimässä. Hihassani pataässä,
sielussani huutaa paholainen
kohti kuuta. Enkeleillä paljon
työtä, suojella mua pitkin yötä.

Hyvää Vappuaattoa


Niin viimeinkin aamu koittaa
viimeinkin, sitä kaipaan rikkinäisen
yöni jälkeen.
Kuka valon sytyttää
taivaan suureen ikkunaan,
nyt loistaa valo maailman.
Minä aukaisen sälekaihtimen .


Niin viimeinkin Vappuaatto
koittaa viimeinkin,
sitä kaipaan tämän talven
jälkeen. Näin sanoi
nainen sydänystävälleen.
Tämä päivä kirjoittaa,
Vappuaaton näytelmää.

Olen nielaissut kaikki
sanat tämän heräävän kaupungin.
Vuosisadan mykkänä nukuin,
yönvarjot peittonain.
Tahdon ulos heittää nämä
kaikki sanat turhan pitkään
vaietut. Sama riimien rytmi,
sekä kiihko löytää minut
vieläkin.

Niin kuin nuori nainen
tänään taas kirjoitin.
Silmissäni syttyy tähdet,
ne valoansa antaa tämän
päivän maailmaan.
Ystäville iloa voin sanoillani
 antaa
Vappuaattoon mukaan kulkemaan.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Alistettu


Sä alistit minut, sä kesytit minut.
Olin särkynyt risapaitainen enkeli.
Olin ruma, pieni sekä laiha
rikkimennyt enkeli.
En piittaa ,jos mä mokaan,
minua piirittää monimutkainen
typeryys. Ympärilläni pelkkä
jäätäväkylmyys.
Naisia lyödään, hakataan,
alistetaan. Sä kiroilet,
kun rystysesi särjet noihin lyönteihin.

Ai mikä mua vaivaa,
kun lyönnit nuo verta nenästäni kaivaa.
Rahamiehet katsein ylimielisin
lyö rahaa katkenneisiin kynsihin.

Joensuussa jossain


Joensuussa jossain ,Vappuna kainalossani
kannan viulukoteloa.
Mies kuule tämä on meidän laulumme,
sävel meitä varten on.
Meitä varten kuutamo kuittaamaton.
Viritä viulu, soita selloa,
siirrän kellon viisarit näyttämään
aikaa pois arkipäivästä.

Vappuun viritän viisarit,
viitoittamaan lauluntietä.
Virittämään juhlamieltä,
pois tältä kapealta tieltä.
Tieltä tuntemattomaan,
läpi routaisen kevään maan.
Menninkäiset nousevat luolistaan,
päivänsäteen kulta jäi käteen.
Jokelaan joutavan askeleet vie,
poissa on kiire ja arkisenleiväntie.

Paljon kirjoitan, suomenkieltä
kiristän. Ei selkeää sanaa irtoa minusta,
ottaisitko silti minut koeajalle?
Väistän kysymyksiä,
kierrän kierrellen vaikeat kysymykset.
Tuomas tuo jo Vappupallo,
kohta halkee naisenkallo,
sanat syvät ilmaan karkaavat.
Tuonen tuulen turhuudentielle,
sille siveälle immen itkuvirsien
raivaamalle.
Vappu vaivaa naisen mieltä,
pois tahtoisin jo tältä
yksinäiseltä tieltä.

Puhuivat Jokelassa joutavia
jorisivat. Kuuntelin äänettä
hiljaa, joutavia porisivat.
Kirjailijan aivoissa,
pyörivät riimit, sekä jutut.
Niistä tarinoista saa kärsiä
vieraat, ja tutut.

Pilvinen päivä



Muistan sen erään päivä,
kun taivas ylleen kääri
tummia nuttujaan.
Niin kaiken järjen häivän,
menin tuuleen kadottamaan.
Siitä suurta rakkautta,
mikä kansat saa kädet
yhteen liittämään.
Sitä tulin joskus runoin,
tänne maailmaan kiittämään.

Soi pilvissä laulu tuulen,
sen kaiun kaukaa kuulen,
kun heitän hetulaa.
Tiesin ,että erehdyin
kahden miehen kesken.
Kaksoisolentoja maa
voi päällään kantaa,
oudon yllätyksen
elämässä antaa.
Virneeseen vedän naamani,
yhdyn maailmanmerten paloon.
Anteeksi saa enkä,
vaikka miten matelen.

Nolouttakin voin suorin
ryhdin kantaa,
vaikka maailma kurjat kepposet
tekikin. Potkun niin julkean
voi erehdys pahanlainen perseelle
antaa.

Elämänlanka


On niin herttaista että se
hempeys kuvottaa.
Soppaansa kolmas
lusikkansa pudottaa.
Elämänlangan pään
pari jonnekin maailman
tuuliin kadottaa.

Tänään on nyt,
huominen jonnekin
avaruuden
mustaan aukkoon paennut.
Tahdon tarttua käteesi sun,
katsoa auringonlaskuun,
kunnes punnastun.

MS-tauti


MS-tauti, tarttuu nilkkaan,
kaataa naisen joskus vilkkaan.
Vääntää, ruhjoo, kiduttaa,
öisin unet katoaa.
Herää öinen myoliini,
tukkii hermot sisuksiini.
Herättelee unestansa,
tämä öinen villikansa.

Vapaus kutsuu taivaanrantaan,
varpaat joskus sinne kantaa.
Tahdon unen syliin tästä,
valvomisen ikävästä.
Päivällä taas väsyttää,
unettomuus kesyttää.
Keskiyö jo mennyt on,
poissa loiste kuutamon.
Piilottivat auringon,
öinen musta kivunkansa,
valvominen on niiden ansa.

Näin unen


Tunnen yössä kalman kuiskaukset,
kun öiset tummat varjot vaeltaa
kohti mustaa avaruuden mustaa
aukkoa seuraavaa.
On villi vapaus nyt vallannut
pimeyden kansan maan.
Se öisin mustin hahmoin,
unenlaakson yli ratsastaa.

Oli unessani nainen valonkirkkaudenkansan,
viritteli pimeydenruhtinas hänelle
verkkoansan. Sammui hänen kristallinen
valon sielunsa, ja pimeys yössä partaansa
nauraa saa. Kolme huppupäistä miestä
yössä kohti kuolemaa nyt ratsastaa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Hyvää yötä


Pitäisikö minun osata rakastella
sanoilla, helliä hellimmillä
heleillä helmeilevillä lauseilla.

Kutitella kuiskaavilla korulauseilla,
lepytellä lempeillä loruilla.
Lumota leikkimielisillä
laulunteksteillä.
Laskea laineille seireenien sävelet,
yönkarikoihin kaihoisat kaiut.

Seitsemän meren vaanivat karikot,
meren-neidot hiukset rinnoillaan.
Loikoivat kivikkoisilla rannoillaan,
simpukankuorivyöt uumillaan.
Nyt menen nukkumaan,
siirryn sadunmaailmaan.
Utopian unenlaakson vaellan,
ehkä unessani poimin simpukan.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Rakkaus noitaroviolla




Olihan se äsken tässä,
mutta haihtui pois.
Käskeä se sitä kukaan voi,
hymnirakkauden vain hetken soi.
Näetkö paloarvet, jalassa runoilijan?
Juhannuskokko oli joskus kai,
mistä hän paloarvet jalkoihinsa sai.

Helppo oli olla vietävänä
myrskytuulien.
Paikoillansa ei pysy
silloin arki huolien.
Hovinarri suuren rakkauden,
sydämessään käry rovion.

Noitanainen roviolla kai,
paloarvet jalkoihinsa sai.
Kuka sen tulen sytytti,
kyyhkyt ilmaan päästi,
nainen syyttömästi vangittiin.
Kahleisiin rautaisiin laitettiin.
myrtinoksa hiuksiinsa takkuisiin
taitettiin.

Punaiset hiukset liekkimeren
nuolemat, niin monet turhat
noitavainot, rakkauden kuolemat.

Elämänkaaressa


Sinulle kirjoitan kaiken,
vaikket mitään pyydä.
Liukuportaat rakkaudesta teen,
kun nousen seitsemänteen
taivaaseen.

Kuitenkin aina, olen ekstaasissa,
jossakin lasitalon kauniissa hississä.
Pienen hetken,
vielä rakkaudesta kirjoitan.
Sen jälkeen on elämäkaaressa
syksyn aika. Poissa ehkä
on silloin rakkausrunojen,
lumon taika.

Piirrän sydämiä ikkunaan
lasiseen, kun nousen
viimeiseen kerrokseen.
Rakkaus se on oman
linnansa vanki.
Häikäisee aina kuin
helmikuun hanki.

Elämä on suloista,
sekä vaikeaa, kun    
maailma meitä akselillaan
pyörittää. Yhdessä hetki ehkä
tehdään sormin rengastetuin matkaa
,toinen matkan voi kesken luovuttaa.

Elonkorjuun aika


Ajattelen liikaa rakkautta,
aivan liikaa, jotain tuntematonta.
Sinä olet minun ainoa taivas, olet
ainoa sydämeni meri.
Niin kuohuvaa, sekä kiihkeää
on äitimaan vuodattama ihmisveri.

Yllätys, taas mä kirjoitan
rakkaudesta, joka ei kauan kestä.
Sitä outoa rakkautta ei voi piilottaa,
ei pois kasvoiltansa pestä.

Näihin runoihin, sekä tarinoihin
sydän turtuu. Katsokaan, ja hymyilkää,
kun nainen murtuu.
Unelmoin minä tähkäpäistä
heinäseipäiden yllä,
tahtosin kanssasi kulkea 
käsi kädessä kävelyllä.

Pian kukkivat omenapuut,
niin kuin kirsikankukat Japanin,
niiden tuoksuun sinut tallensin.
Omenani kauas puusta putosi,
oli kaunis punainen.
Taideteos Luojan sen,
joka meille kaiken antaa
taivaan kotiin heikon kantaa.

Olen valmista viljaa,
polvilleni nöyrtynyt.
Korjaa minut silloin pois,
kun elonkorjuun aika ois.


Poika jäi katsomaan (äitienpäiväruno)


Poika jäi katsomaan,
kun tyttö kirjoitti lauluaan.
Auringonkukan alle
tahtoivat he yhdessä nukkumaan.
Liisa ihmemaassaan,
hän törmää irvikissaan,
joka hampaat pimeys
saa loistamaan.

En mä rohkea ole,
enkä kuolematon.
Satukirjassani arjensankari
saa kuihtuneenkin ruusun
aina kukkimaan.
Tämä maa kasvaa
kultaa, sekä kunniaa.
Arjensankarille kirkkain
kruunu otsallensa annetaan.
Äiti tänään kultatuolissa
aamupalalle kannetaan.

Niin monta auringonkukan lasta,
äitiänsä tänään onnittelee,
kukkaispölyä ilmassa liitelee.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kaksi maailmaa


Unessani juoksen mä paljain
jaloin, ilman hyppään niin kuin
kauris miljoonin tavoin.
Tämä uni kantaa läpi yön,
hattaraa, kuin pumpulia siinä syön.

Tämä uni vie minut kauas pois,
sinne missä kissankellojakin olla vois.
Hiuksissani lentohiekkaa,
teroittaen samurainmiekkaa.
Allani on uljasratsu,
perässäni tyhjätasku.

Luoja miten kauniin,
sekä komean miehen
joskus loit.
Afroditen pojan syntyä
annoit.
Meidän piti olla pari,
yhdessä nousta tähtiin.
En ole koskaan suudellut sua,
silti olet minun ikuinen unikuva.

Mä luulin olevani terästä,
joka ei koskaan murru.
Nyt laitan kaiken alle surun-naamion.
Outo meidän vetovoima,
ajan hyvin patinoima.

Vain sinä pystyt siihen,
mihin muut ei koskaan kykene.
En tiedä mistä tulin,
mistä minä ilmestyin,
takaa avaruuden aikakirjojenko
saavuinko jostakin?

Se tunne oli jossain,
piilossa kai komerossain.
Alla vaatevuorten valtavain,
jonka alta tämän
sammumattoman tunteen
ehkä löytää sain.

Kaksi maailmaa, kai rintarinnan
ratsastaa. Joskus hyppään toiseen,
ajanrattaat vinoon hetkiseksi
vinksahtaa. Yön unet leikkii
sinun kuvillasi, minä
olen nainen itsepäinen.
En tahdo olla leikkikenttä
miehen itsepäisen.

Kiertotähdet maailman,
sinä sielustani varastit
palan valtavan.
Unissani sielumme
samaa unta kelataan.
Tämän maailman kaksi
yksinäistä, räsypekkaa
yhteisessä unessamme
pelataan.

Olen uneni unohtamaan
liian jääräpäinen,
nainen liian itsepäinen.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

La dolce vita


En muuta voinut kuin olla
nokisydäminen enkeli.
Helmassaan enkeliä kyyneliä
vuotavaa, äitimaa kuljettaa.
Rakas ystäväni kaukana jossain,
maailma minun sydämeni vei.
Uupuu vaan kyydistään,
se onnellinen mies.

Elämä anna mulle anteeksi,

tanssin täällä

La dolce vitaa.

Unelmieni kuvasto


Tilasin unelmieni kuvastosta
miehen itselleni.
Yö tylsä rappaa sieluuni
tiilimuuria paksumpaa.
Nämä sanat läpi vuosisatojen,
ne käyt tien riimin sen,
mikä samurain sai
särkemään sydämen.

Humiko San, sen tunnelman
sieluni peilillä teen.
Saan lauluuni kaihon
kadotetun sävelen.

Simpauttajan ajan,
kaivan kaukaa takaa vuosien.
Heikin herkintä tekstiä suosien.
Jokelaan sain aikaan aikakirjojen,
ikuisen stipendin.
Hertta rakkautta tarkoittaa,
ruutu valtaa, sekä kunniaa.
Risti rahaa, pata tietää kuolemaa.

Pataässä kädessäni tässä,
kortit kohtalon on elämässä.
Jokainen yrittää ymmärtää
tätä maailman ympyrää,
joka avaruutta kiertää saa.

Mä hakkaan mun elämääni,
niin kuin rahapelejä hakataan.
Minut joskus tänne
harakka tiputti
taivaasta, maanpäälle
kärsimään. Haikara ei suostunut
minua tänne tuomaan.
Harakka nauraen lensi pois,
nauraen, jätän
sun Herran huomaan.

Mä en uskonut rakkauteen,
en uskonut kiduttavaan elämään.
Sydäntäni sääli en,
kuljen läpi sen viimeisenkin kyynelen.
Minulla on sielussani mustaa,
sen enkelitytön vieressä,
joka öisin runoja täällä rustaa.

Aamulla


Ystäväni pyyhi pois kyyneleesi,
kyllä laulullani sinut hetket onnelliseksi saan.
Nämä riimit riitasointujen,
ne äänensävyn luo ruosteisen.
Pian tunnet sinäkin,
tuon oudon sävelen,
jonka kanssa aamun kävelen.

On vuoden mukanaan,
tuoneet laulut oudon maan.
Ne ilmaan väristän,
kun poissa on hän,
joka hymyllään loi
oudon värinän.
Lauluuni teen sen
syvän tummaan veen,
ja kaihon kyyneleen.

Luon naurun kuumeisen,
ja elämän huumeen sen,
joka sykkeen sydämeniin tuo.
Tänä yönä oli taivaalla
kevään kelmeä kuu.
Sade ikkunaruutuuni pimeydestä
sävelmiään rummuttaa.
Minä unessani piirsin miehen,
kun sinä et eilen tullutkaan.
Aamuyöstä kuvitelmien
miehen viereen nukahdin.

Se piirretty mies, nauraa
ja hymyilee.
Kasvoni kelmeä katse
tänä aamuna peilistäni
ulos kurkistaa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Yön tullessa


Yön tullessa koko suuri luomakunta,
näkee samaa koiranunta.
Nukkuu Suomen eduskunta,
torkkupeitot päivää varten,
ne on miesten sekä kaunotarten.
Korkealta, sekä kovaa tämän
lauluni laulan, sen valkoisen
joutsenen kaulan siihen lauluun
ojennan.

Kun tehty on työ,
niin saapui jo yö,
sydämeni rummuttaen lyö.
Loistaa Otavan tähtivyö,
silmiini on syttynyt uusi toivo huomisen.
Toiset tulee, toiset menee,
mutta tätä sävelmää yönmustuus
säveltää.

Minun sisälläni, on oma elämäni,
se kiertää linnunradallaan.
Tämä öinen pimeämaa sitä
vauhtiin siivittää.
Teen tämän oudon sävelen,
kun yön pimeydessä yksin kävelen.

Marjala on osa maailmaa,
jota runoilijan riimisanat
öisin ratsastaa. Nuo valot sillankaarien,
jotka ikkunani loistaa hyväillen.

Yhdessä kuljetaan aamun kirkkauteen,
maailmassa jossa syntyy kokoajan uusia ihmisiä.
Yöllä olen kovin väsynyt kirjailija,
kohta vaivun uneeni uudelleen.
Äsken heräsin uneen, jossa tunsin
sinun mua suudelleen.

Lapsi yöllä painajaistaan valittaa,
yhdessä yössä valvotaan.
On hetki aikaa kirjoittaa.
Mistä muistan sinut nyt,
niin monen muiston jälkeen,
muistan kun leikimme
maailman valloittajaa.

Oinaiden kavioiden tahtiin,
kevätyö öisin ratsastaa.
Tanner tömisee, ja lumi sulaa pois,
huominen jos lämpimämpi olla ois.
En valehtele sitä,
että öisin kirjoittamalla
kelaan maailmaa.
Sen murheita, sen kauneutta.

Tämän yönhetken pikkuisen,
nyt elän maailmaa suudellen.
Lauluuni yhtyy menninkäiset yön,
uumalle keijujen kirjoitan
tämän ikävän.
Sen helinänä yön atmosfääriin
lähetän. Tiedän mitä on olla
kirjailija, omistaa tunteet sekä
valvoa yö.
Kokea aamuyön kirjoittamisen
pakollinen luomistyö.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Hyvää yötä


Nukkuu maa, ja nukkuu meri.
Unenaallot vyöryy ylitseni,
avaruuden mustat aukot,
kohta öistä usvaa haukot.

Unenmaailmaan soutaa saan,
keskelle utujen ulappaa.
Verkot veteen heittelen,
nukkumatin peittelen,
perille kun saavun taivaan
unelmienunilaivaan.

Hän saapui


Hän saapui läpi vuorten,
tuo nainen mustissaan,
jalanjälkiinsäkin sai hän ruusut
kasvamaan.
Hän oli kukka kalliovuorten,
suuri tytär taivaanpäällikön.

Vaikka sydämestäni on
kaikki toivo mennyt,
silmistäni loiste sammunut
Otavan tähdistön
.
Silti jossakin sydämeni
kätköissään, pieni hento
toive kasvattaa itujaan.
Ehkä minäkin, joskus
pienen toivonsiemenen
keväänruukkuun istutin.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Yhden askeleen horjahdus


Yhden askeleen horjahdus,
kaikki pitävä alta katoaa.
Sydän tuskan sisäänsä patoaa,
hullu huuto huomisen,
on tuskanhuuto luomisen.
Vanha sf-filmi perhe Suomisen.
Kautta kunnian, ja omantunnon,
tarkistan sen lujan kunnon.

Avaruuden kaiku vastaa,
huuto tuuleen ainoastaan.
Äitimaan on syli avoin,
sen koen miljoonin tavoin.
Olemassaolon tarkoitus,
onko ikävän nyt karkoitus?

Niskavuoren Heta nyt,
on marttyyriksi syntynyt.
Uusi aika atomien,
sinne virtuaalinen on huominen.
Aikamatkaan alle taivaan,
nousen virtuaaliseen ilmalaivaan.

Tatuointi sielunhintaan,
kuuluu siruun nahkan alle ihonpintaan.
Fysiikka ja kemia, tämä hypotermia.
Vilttiä nyt päälle lisään,
kunnes uneen pääsen sisään.
Kädet ristiin rinnan alle
ylös huuto Jumalalle.
Yksinäistenluomakunta näkee
samaa painajaisunta.

KÄKI


En todellakaan tunne minkäänlaista
ylpeyttä elämästäin.
Ajan ruosteisiin rattaisiin
joskus kiinni jäin.
Väliin tässä elämässä jonnekin putosin.
Kirjailijan mustesulat lapaluihini
kiinni sain.
Kirjoittajan kiivas kieli,
ailahteleva, tuuli mieli.
Taistelua tuulimyllyjä vastaan,
alamäki, ylämäki,
kaupungilla eilen ajoi pyörällänsä
mies huusi kokoajan KÄKI, KÄKI.
Sitten saapui ylämäki.

Hullunlailla polki matkaa,
iloiseksi ihmiset huudollansa sai,
silloin oli perjantai.

Vielä


Vielä viimeisenkin auringonlaskun aikaan
äidit muistavat lapsiaan.
Porttini saranat on kiinni ruostuneet,
viimeisen matkan joskus siitä
teen, murran salvat kiinni kasvaneet.

Monet kauniit muistot,
jotka jäivät alle vuosien.
Ne jostain ylös nousee,
vaikka niitä suosi en.

Vaikka oven joskus sulkee takanaan,
sen oven taakse voi joskus joutua uudestaan.
Tahdon teidät kaikki muistaa,
kerran yhdessä kouluun kuljettiin.
Jälleen hetken olen se tyttö
villi takapulpetin,kuka
joka viikko arestiin laitettiin.

Olen yksinäinen susi




Olen yksinäinen susi,
lauman tarvitsen.
Lauantai iltaisin karaokeen menen,
ulvon öisin kuutamoon.
Mieheni minun päälleni
heitti joskus bensiinin,
liekin perään tietenkin.

Olen kallio joka kukkii,
sammalta päällensä kasvattaa.
Niin kivi päällensä
jotain pehmeää ylle saa.
Jalkojeni alla huutaa maa,
asfaltti se ohi kiitää,
mutkat voin joskus suoristaa.

Lupa olla surullinen,
Jokelassa kuka viritti
pianon epävireisen?
Nousevan auringon talo,
eilen lauloin sen.
Niin kuin monen muun
vanhan kappaleen.

Veli siskoaan vastaan
kätensä nostaa,
ilkeyttään harhaan johtaa.
Siks olen mä suruinen,
hihaani kuivaan valuvan kyyneleen.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Huhtikuu




Huhtikuu, hullukuu vain taivalla nukkuu.
Kevään sävelmän, sulaville meren aalloille
nyt lähetän.
Tänään pelko peiton alle
työntää varpaitaan.

Kauhu yksinäisyyden lujaan tahtiin
soittaa noitarumpuaan.
Olen ansassa pilviverhon alla,
täällä pelonpaikka odottaa sielun ikkunalla.
Niin nainen, sekä mies,
soutavat erisuuntiin.

On kanavassa vesi korkealla,
ne voimalaitoksesta alas vettä valuttaa.
Oi huhtikuu, tämä hullu kuu,
yksinäisyyttä minun sydämessäni
jaksaa kasvattaa.

Rakkaus




Rakkaus alkaa juuri niin,
aika jos sattuu oikeisiin uomiin.
Kukkaset kahden sydämen,
sykkii silloin samaan tahtiin.
Tämän maailman laulut kirjoitan,
ne sydämeeni tallennan.
Kuulen sen sävelen,
aidon rakkauden,
kun yöntähti on sieluuni
syttynyt.

Niin paljon rakkautta
turhaan tuhlataan,
ne vie ylpeys mukanaan.
Sen vihaisen rekkamiehenkin,
sieluuni tallensin.
Hän pysyy siellä lukittuna ;
niin kauan kun sieluni
elää, on merkittynä aikakirjoihin.

Niin me olemme


 Niin me olemme kolhittuja, vangittuja kaavojemme sisälle.
 Ruhjeita sielussamme kannamme.
 Lämpöä toisillemme annamme. Murramme leivän sen,
 ehtoollisen viinin, veren sekä rakkauden.
 Niin kuin taivas, maa sekä meri kulkee aika ylitsemme.
 Niin kuin hiekanjyvät saharassa on arvaamaton päiviemme määrä.
 Olkoon tiemme oikea tai väärä.
 Valonpisaroita kannan sielussani,
 seitsemän sinetin alla.
 Siivet Rafaelin enkelin,
 niiden alla on minun paikkani maailmalla.

Piilotettu rakkaus


Rakkaus piilotettu seitsemän sinetin alle,
lyijyarkkuun luolaan ydinjätteiden sisälle.
Suljettu arkku säteilee yhä,
olkoonkin arki taikka pyhä.
Unohtaa yritän kaiken sen,
piilotetun rakkauden siemenen.

Vieläkin sinua rakastan,
vaikka sen visusti piilotan.
Seitsemän sinettiä kiinni on,
suljettu lyijyarkku murtumaton.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Me rakastelemme hetken


 Me rakastelemme hetken
 kiihkeästi äännellen,
 en silloin enää ole ihminen
 Niin kuin suurin kiihko voisi
 maailman suistaa radaltaan.

 Sun kätes etsii rakkautta
 haparoiden ihoani pehmeää.
 Minä niin kuin pelkäämättä,
 autan sua tien nirvanaan löytämään

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.
että maailma voisi kantaa kahta ihmistä
omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,
kevään huutoon vastaa minun huutoni.


Niin ovat vuodet lyöneet
tatuoinnit meidän kasvoihin.
Melkein huomaamatta myöneet
uskon murheisiin.

Silti kaikin voimin
sua rakastaa tahtoisin.
Sinä minut äänelläsi lumosit,
olit minun oma seireeni.

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.
että maailma voisi kantaa kahta ihmistä
omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,
kevään huutoon vastaa minun huutoni.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Asfaltti on armoton




Asfaltti on armoton,
kun kaadut missä sinut polvesi on.
Polvet ruvella,
saan kontata tätä maan kuorta.
Voi tuota lasta nuorta,
hän horjuu askelissaan,
paljon laastaria tarvitaan.
Äiti korjaa polvet nämä,
sanoo kasvot lapsen tuskan jähmettämät.
Silmät kyyneleitä täynnä,
sitä on tämä koko elämä.

Niin vain kävi, asfaltti ei ole ystäväni.
Joskus kesäisin, silti tuuli tarttuu
moottoripyörän renkaisin,
varaa kohti pyörä käy.
Määränpäätä matkalla ei näy.

Minä rakastuin mieheen,
joka on liian ujo.
Kasvoiltaan hän on komea, sekä rujo.
Oi mä tahtoisin tästä asfalttiviidakosta pois,
voi jos minulla siivet selässäni ois.

Nyt olen nainen epäkunnossa,
laastaria täynnä itsetunnossa.
Niin vaan kävi lempi iski
kuin asfaltti, se sieluni ruvelle pisti.
Miksi rakastuin niin ujoon mieheen,
ajoin moottoripyöräni puoleen tiehen.
Elämä on muutakin kuin moottoripyöräajot
Norjaan heinäkuussa.
Laastari ei auta murtumiin umpiluussa.

Täältä tulee, vapaus sekä avoin tie,
se vapaana kesätietä vie.
Ei päivistämme monetkaan historiaan jää.
Minä rakastan sinua,
koko sielustani, kuka sen tunteen sinne laittoi.
Kuka laastaroidun asfalttiruusun
maantienvarresta poimi, ja taittoi.

Jukka poika




Jukka poika, jotain kummallista.
Silkki mun lanteita peittää,
yöntuuli hiekkaa iholleni heittää.
Suunnaton avaruus,
se onnen on tilaisuus.
Myrsky aavikolla hiekka kasaa taas,
kamelikaravaani unissani ratsastaa,
aavaa preeriaa.

Täällä taivas keskiviikon päällemme
heittää, kuumat aamukahvit ystävä
minulle tänään keittää.
En antaudu aistien valtaan,
eilinen piiskaniskuin kasvojani sivaltaa.
Tekee hallaa ajatuksilleni,
pahaa ilkivaltaa.
Tänään on nyt,
keskiviikon tähti on silmiini syttynyt.
Toivonkaravaani ajatuksissani ratsastaa
kohti paikkaa seuraavaa.

Yön varjot




Yön varjon peittää maan,
kun henki on vahva
niin pimeys riittää maailman luomiseen.
Niin äitimaa, luo Suomi-ihmisen.
Nainen kohdussaan lasta kantaa saa
kuukautta yhdeksän.
Sen rakkauden minkä vain
äiti voi antaa lapsilleen,
sen kirjoitan uuden elämän luomiseen.
Minä hymyilen,
katson tulevaisuuteen.

Lännen taivas voi verta punoittaa,
pelko sielussani sijaa rakentaa.
Kotimaani Suomi on,
aika Kekkosen oli ehkä lohduton.
Nyt on tullut aika Niinistön,
tämä aika on Suomellemme,
kuin nainen kohduton.
Lentäköön sonta,
meitä on työtöntä
liian monta.

Yönvarjoissa kulkee pimeyden kansa,
porukkaa niin onnetonta.
Käyn yön rampojen tanssiin,
vaihdan sen sitten pasianssiin.


Kirjoittava nainen nousi yöllä,
leivän työllä,
sananvalta hallussaan.
Kirjoitteli juttujaan,
outoja, sekä tuttujaan.
Nurin käänsi nuttujaan,
sitten ehkä aamuyöstä,
kävi uudestaan nukkumaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Komea mies




Komea mies tuli vastaan,
ohi kulki ainoastaan.
Sokaisi, häikäisi, kuinka komea hän on.
Aivan mahdoton,
silmänruokaa saan,
häntä voin vain tuijottaa.
Komea mies yhtenään,
peiliin tuijottaa,
hiuksiansa kohentaa.
Kulmakarvat ohentaa.
Piiloutuu sitten lippalakin
lipan taa,
koska häntä ujostuttaa.

Vau, komea sä oot,
lennän yli atmosfäärin,
hymystäsi ylen määrin.
Komea sä olet,
sydämiä jaloissasi,
särkyneitä . Levoton
on sydänääni,
joka kalvaa sisintäni.
Kiduttaa se pompotus,
sydämeni jyskytys.

Komea mies viimeinkin,
huomasi minut sittenkin,
vaihtui hänen sydänääni.
Sekoitti hän minun pääni,
sitten tuli toinen mies
komeakin kukaties.
Mustat sukat jaloissaan
komea mies katosi
maailmaan.

Vakavassa tuulessa




Vakavassa tuulessa, ei minun siipeni kanna,
kun puuska ilmalennon siipiini tarttuu.
Minä olen horjunut,
onnun enemmän kuin koskaan ennen.
Ei joskus mun siipeni kanna,
kuljen rakkautta etsien ikävöin,
lämpösi minulle anna.

Hiljaisuus, se suuri tilaisuus
koota ajatuksensa, nippusiteillä
laittaa ne yhdeksi kauniiksi paketiksi.

Minä pelkään yksinäisyyttä,
en pelkää syvää vettä.
Olet astrologiassa vaaka,
tasapainoa vaillako,
pysy ihan liikkumatta.
Tasapainossa silloin, kun tyyni
on ilma, silloin et ole mikään
kuvitelma.

Pilvilampaat, pumpulia ajatuksia,
kuvitelmia. Niin minä sinut hahmotan,
kuin taivaalla pilvihattaran.
Tuuli puhaltaa, hetki olet poissa
muistojeni sopukoissa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Here am I


Here am I, a lifetime away from you .
The blood of love, or the beat of my heart .
My love wears forbidden sounds of silence .
My life is over control.

Senseless years thunder by .
Millions not willing to give their lives for you. 
Does nothing matter? 
I will go walk on the water like Jesus do.
My love is like a religion.


Learning to cope with feelings aroused in me .
My hands in the pocket, buried inside of myself 
My love wears forbidden colours .
My life believes in you once again. 

I'll go walking in circles million year about after I died.
While doubting the very ground beneath me .
Trying to show unquestioning faith in everything. 
Here am I, a lifetime away from you .
The blood of my, or a change of heart.

My love wears forbidden sounds.
My life believes to you.
My love wears forbidden colours. 
My life believes in you once again, 
my soul is sad and cold.

Aatamin kylkiluusta




Pala olen Aatamin kylkiluusta,
nainen joka omenan varasti elämäntiedonpuusta.
Puhutaan jostakin muusta,
elämä sua rakastan.
Palan omenasta söin,
sieluni paratiisista ulos möin.

Nyt tietä Edeniin hakee koko maailma,
tai osa siitä vaan,
kadotuksen tiellä niin moni
langennut enkeli katkoo siipiään.

Niin kuin maa, taivas, meri
niin on vuotava kadotuksen veri.
Vuosisadat matkassaan vie
liian monta sielua manalaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kuhmu päässäni (laulu)


Painan villaisella päässäni kuhmua
älä kaikkea hyvää minulta nyt rohmua.
Seison paikoillani kuin vanha luja tammi.
Tammiset tynnyrit on rommillekin
parasta.
Älä leikki enää tuota rakkauden varasta.
Ikuinen lempi, ikuinen kissa hiirileikki.

Saat kiinni mut uudestaan taas
oli uni kauneimmillaan
feikkitanssia vaan
En tahtonut sua satuttaa,
saapasjalkakissa.
Kissa ajatuksissa,
samettinen mustaviitta
,sun hiuksissa.

Sun satumaailmaa,
en tahdo rakastaa,
kun katuviivaa kevään
unelmissani autonkeula
ratsastaa.

kertosäe:
Rakentaa, ja purkaa taas,
sen pojan Myllärin,
satukissan unelmiini piilotin.
Nyt huutaa maa, ja suuntaa saa
rakkauden untenmaa,
se pilviverhoon katoaa.
Poissa on unelmien aika,
poissa Liisa sekä ihmemaa.
Kadonnut on onnen taika.

En mennyttä palaamaan saa
en tahtoisikaan
oon koittanut kadottaa sen.
Unohtaa eileisen,
ne on lopuillaan
niin seireeni vei prinssin sen.
Näin laulan läpi kyynelten,
ennen lauloin kauniimmin.
Joskus viimein tajusin
on mulla ääni seireenin.
mulla menee lujempaa
kuin kukaan teistä arvaakaan
ja,jos sattutan mä pääni,
kuhmuni on yksin mun.

kertosäe: Rakentaa, ja purkaa taas,
sen pojan Myllärin,
satukissan unelmiini piilotin.
Nyt huutaa maa, ja suuntaa saa
rakkauden untenmaa,
se pilviverhoon katoaa.
Poissa on unelmien aika,
poissa Liisa sekä ihmemaa.
Kadonnut on onnen taika.



Sattuman kosketus




Joskus elämän tiellä kohtasin ihmisen.
Hän oli pitkä ja lämmin,
hyväsydäminen.
Äänensä kaunis täynnä harmoniaa.
Sydän lämmin yhä tänäänkin
hänen rinnassansa ihmisiä ymmärtää.

Joskus päivät harmaat hänen tietään
harmittaa,
mutta sydämessään häntä
niin moni muistaa, rakastaa.

Hänen äänensä, laulunsa,
niin monia lohduttaa,
missä vain hänen tiensä kulkee
hän iloa aikaan saa.

Vuodet


Ohi vuodet karkailee,
ne ei tänne pesäänsä tee.
Huomiseen, uuden luomiseen
herätään vielä vuodet ne,
jotka meidän aikakirjoihin
kirjoitettu on.

Katso siipiin lintujen,
ne lentää liidellen,
ajan sen mikä
niiden elonaika on.
Soi meille laulu kohtalon,
ollaan enkelinsiiven alla
piilossa Jumalan armossa.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Armahda mua


Armahda mua edes kerran,
oppinut olen jo pahemman verran,
kaikki täällä on kädessä Herran.
Kärsimys, luitani, hermojani riistää,
enkä voi mä sitä kiistää.
Kaikki on kädessä Herran,
kun elämänportista viimeisen kerran,
kulkea joskus mä saan :
Toivoni, uskoni, luotan voimaan
korkeimpaan.

Hän


  Mä näin kaukaa, kun hän saapuu läpi ihmismeren.
  Mies mustissaan, ahman kuva oikeassa hihassaan.
  Oli kirkas aurinkoinen ilta, aurinko hyväili loisteellaan
  maailmaa.
  Hän saapumisellaan auringonkin hämmentää.
  Sokaistuin niin hänen katseestaan,
  kun hän saapui vallaten väkijoukon
  karismallaan.

  Elokuun ilta, kaunis aurinkoinen,
  se jotakin suurta mielenkuohua sielussani
  aikaan saa.
  Hän poikki kaupungin viininpunaisella
  Yhamahallaan ratsastaa.
  Olin silloin myyty nainen,
  häikäistynyt Suomalainen
  perhosparvi vatsassaan.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Lasinkirkaslaulu

Tein lasinkirkkaan laulun,
sen pinta valossa hohtaa,
kun sävel duudissa nousee
koettaa sanojen pohjaa.
Sen lasinkirkkaan soinnut,
sisälleni loin,
iloa ilmoille laulan.

Säveltä hyräilen niin kauan
kunnes nousee aamun koi.
Ja sen lauluni laineille lasken
lailla kaarnalaivan,
siellä se matkaa jatkaa,
yhä virrassa vahvana soi.

Minä katselen tähtitaivasta
ja muistelen poikalasta.
Minä tahtoisin poika sun omasi
olla, enkä tuuliajolla kuutamolla.
Sulle tahtoisin lemmestä laulella
ja rakkaudesta laulaa.
Silitää päätä,hiuksiasi pöyhiä,
halata puristaa kaulaa.


Yön hetkistä hellimistä,
teen tähtikirkkaanlaulun.
Sen sinulle sävellän,
kuin Monalisasta maalaisin
taulun.

Uneton yö




Unettoman ilmalaivan,
tänä yönä esiin kaivan.
Seilaan seitsemännen unen ohi,
jossa oli suuri lohi.
Tarttumassa kiinni siimaan,
siitä unesta herään aamun tiimaan.

Perjantai pelottomuuden
peiton viskaa maailman ylle.
Valmiina olen aikaisen aamun
syleilylle.

Viikonloppu alkamassa,
päivä uusi nousemassa.
Marjalassa kahvi kiehuu,
sillankaaren viiri tuulessa liehuu.
Laineille nyt runon rustaan,
maitoa kaadan aamukahviin mustaan.

Saavu päivä uusi jälleen,
kirjoitti hän ystävälleen.
Heräten helisevän virran juoksuun,
aamukahvin aromien tuoksuun.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Harley Ladyn runo


Eihän kukaan voi rakastaa
näin vanhaa naista,
vanhaa sekä itsepäistä.
Joka elää näistä,
runoista ruusuntuoksuisista.
Lasten jaloista,
harakanvarpaista
kesän jälkeen.
Jäljellä oleva elämä,
kaivaa nenästä verta.
Seilata runomaailman
seitsemää merta.

Tulin maailmaan jalkaisin,
silti jalkaani joskus
kengät sain.
Tästä maailmasta kerran
kuitenkin lähden,
sammuttua viimeisen
sieluni tähden.
Lähden saappaat jalassa
ehkä,
kenkiä pois ette ottaa
saa.
Ne arkkuuni mukaan
pankaa,
suoristakaa sen verran
selkärankaa, että
arkkuun ne sopimaa
saa.
Ette myös saa unohtaa,
kypärää, sekä
nahkatakkiakaan.

Aamu



Aamu ontui radalleen,
heräsin aamun kirkkauteen.
Unet teki taikojaan,
sai sieluni kukkimaan.
Nyt kulkee karavaani päivään
nousevaan, sen amorin
jousen vaan tahdon taas
virittää.
Hyvät unet sieluani
aina piristää.
Yökerhot on paikka
yksinäisten,
kaipaavien sydänten.
Noiden pariansa
etsivien.

Hän teki taikojaan,
loi sieluun onnenmaan.
Näin kulkee sieluni
päivää kohti.
Vaikka sydämesi
minut unohti.
Jukka-poika laulaa
tarinoita rakkauden.
Etsivien kaivaten sydänten,
ehkä perille koskaan
löydä onnenmaahan en.

Silti en ole surullinen,
mua piirittää lämpö
ystävällisten sydänten.
Jukka-poika hän tuli
maailmastaan,
hän hymyili minulle
ainoastaan.

Niin halki avaruuden,
kuljen lentäen,
ajatuksillani seilaan
läpi tähtitaivaan.
Nousen taas unelmien,
utopianlaivaan.

Yöntähti otsallaan,
Afrodiite ratsastaa
kesään ruusut uumallaan.
Tämä hetki, tämä aika
se outo taika,en tahdo
perääntyä tuumaakaan.

Niin halki talven tuultenjäisten,
kuljin seurassa pystypäisten.
Hän teki taikojaan,
piiri jääruusun ikkunaani,
näin keskellä kevään
kulkee kaihonkaravaani.

Tämän uskon


Nyt kun kuljin läpi nuoruuden huoneen,
ja kynsin hampain nielin verta.
Niin kaarnalaivan lapsuudesta
vertainnollisesti esiin kaivan.
Sen aalloille kanavani nyt mä lasken,
kun jäät on viimein irti lähteneet.
Purkkiin lasiseen, säilön kaikki
talven kyyneleet.

Kevät keskittynein hellin sormin,
ihoani auringollaan silittää.
Pienet lastenjalat paljaina niin tahtoisivat
jo vilistää.
Taikakevään maljan huulilleni nostan,
väistyvän talven pimeyden maljan
juon, näin pimeydelle kostan.

Mitä maailmankuvaa aloimme luomaan,
kaiken sen kummallisuuden
jätän Herran huomaan.
Ajatukseni vien pyhään labyrinttiin,
ne sinne hetkeksi sinne säilön,
kunnes kesän tuulet ne ulos vapauttaa.

Tämän uskon, sekä maailman luomisen
väittelyn, se ajatukseni hetkiseksi
taas vangitsee. Kiirastuleen sieluni
hetkiseksi alistaa.Yli sieluni hetkeksi
lensin, sitten siihen taas takaisin laskeuduin.
Siinä uin yksityistä hengenkujaa,
se ajatukseni saa kulkemaan taas lujaa.

Kuljen läpi Herran huoneen,
sen ilmapiirin vaistollani tuntea saan,
sen uskon voiman tunnen.

Vaikka kaikki nämä maailman tuskat
sieluani, sekä ruumistani näännyttää.
Ei kukaan ateistiksi voi sieluani käännyttää.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kevään kruunu otsallaan




Kevään kruunu otsallaan Afrodite ratsastaa.
Aallot meren kuohuaa,
kun merenratsu ratsastaa.
Rantahiekkaa hyväillen,
matkaa kaunis hevonen.
Kyydissänsä rakkaus,
se vauhdinhurman kevään tuo,
kun ratsu juoksee auringonlaskun luo.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Onnekkaiden tähtien alla




Onnekkaiden tähtien alla
käsi kädessä toisiamme tukien,
turvapaikkaa, rauhansatamaa
hakien.
Seilaamme byrokratian viidakon
halki, kelan lomakkeiden
liitteiden kanssa taistellen.
Kohti huomista,
asumistuen tarkistusta.
Työttömän juoksutusta,
luukutusta.

Joku on huomannut,
kaikki työ rationalisoitu,
siirretty virtuaaliaalloille
tietokoneiden hallittavaksi.

Raha luo valtaa,
kylmä tuuli viiltävästi puhaltaa.
Tuulimyllyjä vastaan,
heikoin asein,
tummennetuin aurinkolasein.
Kevättä kohti,
liikaa taas aurinko hohti.
Migreenin kera, kulkea
saan, herätä keväthangille
taas tarpomaan.

RIIKONEN: SIUNATTU PROJEKTIYHTEISKUNTA

RIIKONEN: SIUNATTU PROJEKTIYHTEISKUNTA

Voin olla diiva




Voin olla diiva,
voin olla nainen ihanainen.
Voin valloittaa korkeimmankin vuoren,
piiloutua alle paksun kaarnakuoren.

Kirjoitan kiivaaseen tahtiin,
uskon runojen mahtiin.
Aamunkirkkauteen taas
matkaan, yli avaruuden.
Maailman seitsemän
ihmeen läpi, untani elämästä
näen.

Näen unta näkijän,
joskus laulun sävellän.
Poissa on hän,
joka kantoi sielullansa
mua läpi pimeän elämän.

Tänään ymmärrän enemmän,
nahkat sormenpäistäni,
irti kirjoitan.
Tämä päivä niin,
saa minut tainnoksiin,
kun elämäni liitän
kiinni arjenmainoksiin.

Tie kirjailijan niin kivinen on,
niin leveä ja tutkimaton.
Yhtä suurta sävelmää,
mun sydämeni rummuttaa.

Olen löytänyt perille




Olen löytänyt,
luokse runonluojain.
Seetripuiden alle,
toiselle vuosisadalle.
Sisilian viinilaaksoihin,
aikaan työn, sekä
rakkauden.

Kuinka kirkas voikaan
tähtitaivas olla,
tai onnellinen
istuessaan kahden
kuutamolla.

Mafia vaanimassa
nurkan takana,
oletpa sitten juutalainen
tai pakana.

Isoisoisä geeneillään
vereni saa kuohumaan,
mahlan virtaamaan
vanhan kuivuneen
seetripuun.
Kevät keljuilee,
kutsuu kelopuutakin
seikkailuun.

Kolmen minuutin runo


Minä tulen,
minä lähden,
itke en,
ehkä onnen tähden.
Minä menen,
luokse kenen?
Minä saavuin,
minä tulin.
Lensin ilmalennon,
mustin sulin.

Langennut enkeli,
etsii toista,
langennutta suurenmoista.
Yhdessä ehkä ylös
ilmalentoon noustaan,
kevään amorin
viritellessänsä joustaan.

Kevään astrologia aika


On paratiisi meillä jossakin,
mä sinne rikkinäisin siivin lentäisin
,jos ilman suunnan perille tietäisin.
Halusin olla vapaa, sekä kaksin,
mutta seuraani halusi aina
toinen sarvipäinen.

Kevään taistelutantereen jälkeen,
minusta aina tulee vapaa,
sekä itsepäinen yksinäinen.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Love song


Tell me, my man will you
take my by hand.
I fant be your woman,
and dance if you want.
Is Your decision now finally clear?
Not backed by any humanic fear?

Orders words You I always take,
things large and horrible I make,
in the name of Your very sake,
but sometimes the orders may be fake.

Many men I have to hate,
in front of You I put down my head,
You, my man, are really true,
signs to song, there is no clue.

We shall travel million miles,
just to light homes into nights,
these indeed are our darkest desires,
unlike they, we are no lies.

I am writing in my diary love song,
it is sad and it isn’t long.

Opponents of Yours are weak,
into hands of my shall I them seek,
sorrow shall I burry into them, deep,
they'll become only some black sheep.

In my memories you are standing tall,
in my name shall I finally fall,
Yours once I shall totally be,
and I hope You don't disagree,
soul of my belongs to you,
Waterloo in my mightiest and yet so true

Feeling so sad


Feeling so sad,
i feel so bad.
I am listening
the wind, is laughing
like fool.
I am sitting lone,
on my chair.

Rakkaudesta




Rakkaudesta puhu hiljaa,
puhu salaisesti,
muuten onni taivaan tuulin
katoaa. Silloin tuska
vallankahvasta lujan otteen saa.
Kyynelsilmin, saa vain aina
toista rakastaa.

En enää kerro tähtisilmistä,
kun niitä en nyt nää.
Tämä elämä vain yksinäisyyden
varjojansa salaa värittää.

Tunteita ja tuoksuja,
kevään aistit herättää.
Haudallesi kuollut mies,
vien kahta kynttilää.
Sorateiden sankari,
viimeinen oli mutkasi.
Viimeiseen rallimatkaan,
ei nyt pääse saattajatkaan.

Sanat on poissa




Sanat on poissa,
tunne vain jää.
Olisit minulle lohduttava olkapää,
olisin silkkii sun sylissäsi.
Sielussani salamoi,
nyt on aika juoda elämän maljasta.
Juopua alkoholittomasta kaljasta.

Muusani vaihtui,
runoilija laihtui,
hoikka on tanssijan uuma.
Jambalaya niin kuuma,
Muska mä en ole,
vaikka nimmareita pyydetään.

Rakkaus kengissäni hiertää,
kun levottomat jalkani
kaupunkia kiertää.
Romanttinen hölmö,
haluaisin poimia sinut
kuin helmeen,
ja pistää kaulaani roikkumaan.

Elämää suurempiin tunteisiini
sukellan, ilmaa keuhkoihini
vedän.Voitanko, vai häviänkö
taas tämän erän?
Se ei satu enää,
olen sinusta vapaa.
Olen päästänyt sinut menemään.
Mä elän ihastun taas,
voin uudestaan rakastaa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hauras on syli kaupungin


Hauras on syli kaupungin,
se syleilee niin kylmin käsivarsin.
Kevät kelmeän luo tunnelman,
kun lumi sulaa pois.
Jotain kaukaisuuteen Jokelan
ikkunasta ulos tuijotan.
Katu täynnä elämään,
askeleet elämän,
kauas kiirehtii.

Suojelupäätös, helpotuksesta
huokaisen, kevät se
räystäistä alas luo
uuden sävelen.
Yksin katuani yössä
kävelen.

Runoilijan ruhjotut sanat,
miekaniskun tavoin,
särkee uutiskynnyksen.
Gummerus se repii, aiheet
käsikirjoituksen.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto