Perjantai peiton vetää
viikonlopun ylle,
lepäämään käy äitimaa.
Hän valmiina on
syleilylle,
ketä Afrodite tänään
rakastaa.
Ilmatar on kaunis
niin,
hän lentää, nauraa
kyyneliin.
Afroditen poika on
maailman komein mies,
se jo äitimaa
syntyessään ties.
Aalloilla avaruuden
Otava ratsastaa,
sen vanavedessä kulkee
sata sakaraa.
Tähdistöt maailman,
luo kirkkauden
valtavan.
Pyrstötähteen tieni
käy,
kun taivas punertaa,
tuskanviitan
hartioilleen
heittää äitimaa.
Maailma on niin suuri
lohduton,
ken voisi toista
lohduttaa,
ja lohdutuksen ottajaa
siunataan
kerta kerran jälkeen
uudestaan.
Hän siellä
avaruudessaan, katselee
alas maailmaan, ja
miettii, pohtii
vaieten. Sisälläni soi
tuulet katakombien.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti