Kello käy, tiimalasin hiekka
valuu alas aikojaan.
Luontoäiti tekee omia taikojaan.
Tyhjäntuntu joskus valtaa
ihmisen sydämen.
Joskus on hetki sellainen,
jolloin öinen tähtitaivas
vain osaa lohduttaa.
On lasissa viini välähtänyt
elämän, ja korvissani
soi ääni loppuun soitetun iskelmän.
Vasta äsken huomasin kuinka
paljon voi joskus sanoa, ilman sanojakin.
Se on ääni musiikin,
joka päässäni soi niin kuin ennenkin.
Se yöni oli kummallinen,
kelloni tanssi kanssa viikatenaisen.
Hiljainen unenaika
tuuditti lastaan, sanoi surra et saa.
Vielä on hetki jäljellä aikaa,
ennekuin sinut kiedotaan
valkeaan palttinaan.
Maan poveen haudataan.
Vielä jäljellä toivoa on öistä punaisen satiiniin.
Sinä öisin unessa sidot minun uumalle
punaisen vyön tunnen villin kiihkon,
ja viilentävävän tunteen satiinin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti