Aamu

Yö  hiipii hiljalleen pois
aamuun tieni käy.
Unta kesästä vielä näin.
Perhonen lentää
hetken sen,
kun kesätuuli
yli nummen käy.

Kukkien luona mehiläinen,
mettä kerää.
Yli nurmikon minun
varpaani vapaana
kengistä kulkea saa.
Nyt tahdon luonnonlapsen
lailla,
alasti luonnossa vaeltaa.
Yli niityn sen,
mikä kätkee suuren rakkauden.
Itken rannan kaislikossa,
yksinäisyyttä elämän.
Aurinko kaikkein tärkein
on, vain hetken kestää myös
lento sudenkorennon.

Syksyllä olen kuin tunteellinen siili,
piikkikuoren alla,
piilossa murhemielin
rannan ruohokasan alla.
Minkä tunteille mahtaa,
kun rakkauttaan hukkaan
heittää saa.
Olen tunteideni vankilassa,
eikä missään ole sopivaa
avainta joilla kahleet auki saa.