Kevät valuu
nivusiin,
minä kanssasi
rauhallisesti
neuvottelen.
Paniikin tunne
se ei tule enää
tänne.
Elämä on
emäntämme,
rietas rakkaus
isäntämme.
Minä sinun kanssasi
neuvottelen,
kala kaveria
tarvitsen.
Mistään ei tule
paniikin tunne.
Sinä tyttärellesi
sanot,
hän on joku
taiteilija,
tuskin jalat maassa
edes kävelee.
Minä siitäkin
runon kirjoitan,
sinne korpeen lammen
viereen
lähetän. Vene on
vielä tiukasti
rannassa, yksi
unohtunut
lapsen lapio
tiukasti kiinni sannassa.
Antaa vain
ajatuksen kevyesti
leijua ilmassa. En
laske sisälleni
enää sitä paniikin
tunnetta.
Odotan vain ihan
rauhallisesti
sitä veden pintaan
kasvavaa lummetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti