Herra Timotei

Minä kaadun taistelussa kentillä rakkauden.
Olen kehäraakki, kyllä ymmärrän sen.
Huono olen tunteitani paljastamaan,
ujous umpi luuta kalloa lyö.
Vielä viikon verran rinnakkain kuljetaan,
sitten ne päivät muistojen arkkuun suljetaan.
Kesän muistan kun ensi kerran kohdattiin.
Minä olin neiti Kesäheinä, sinä herra Timotei.
Niin silloinkin sen päivän jälkeen tiemme
eroon vei. Eniten maailmassa pelkään
että koskaan emme enää kohtaa,
sinä, ja minä.

Vielä salaisuuksia täynnä on mieleni,
suljettu lukolla on puhekieleni.
Silti minä vielä kirjoitan,
tätä mantraa elämän.
Sisilian Oliivilehdossa minun geenini huutavat
keskellä salaperäisen hiljaisuuden.
Silloin, kun sinä eteeni saavut niin
aika muuttaa muotoaan, niin kilpaa
hehkuvat kuu, sekä aurinko.
Ne eivät pysty koskaan
 kanssasi kilpailemaan.