Tahtoisin
ajatuksieni sisällä
lentää kevään
ensimmäiseen
sateeseen.
Äitimaan virvoittavaan
tunteeseen.
Suruni keskellä
silloin
minä hymyilen,
läpi
katkerien kyynelten.
Aika nyt
on tapaninpäivän
vieriä
yön yli aamuun nousevaan.
Viritän
sanojeni, sointujen
tanssin
mollista duuriin.
Nostan sen
tanssivan jousen ylös tanssimaan.
Pääsen
joskus tästä
jalolleni,
olen myoliinien
muokattavaa
avointa polttavaa
kivun
laavaa.
Tunteideni
kanssa yöt painia lyön,
taisteluni
tahtoisin jo lopettaa,
silti aina
jatkan, sanani syön.
Sinua en
kestä nähdä,
en kestä
rakastaa,
en
silmiäni voi kuitenkaan
kohdatessamme
ummistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti