Häpeän

Tunnen häpeää, siitä että

osaan rakastaa.

Turhaa rakkautta kannan

mukanani, se peittää

aution jäisen, lumisen

rannan. Se särkee

aina sydämeni,

sirpaleita kannan sisälläni.

Se on osanani,

tahtoisin pukeutua,

kaapuun unohduksen.

Hävittää tämän kaipauksen.

Ei minulla ole

mitään annettavaa,

kuinka uskallan kantaa

rakkautta polttavaa,

sitä sisälläni kantaa.

Kaltereita rakennan

ympärille sydämeni,

tahdon sinne vangita

minun rakkauteni.

Ihan turhaa,

on rakkautta kantaa,

rakkautta kädeltäni

kuin keijupölyä

ilmaan puhaltaa.

Jalkojesi jäljissä

ryömin, rakkauttani

häpeilen.