Äiti hän
ei koskaan perääni
itkenyt,
kun kuljin maailmalla
näiden
kirkkaiden tähtien alla.
Isäni
oven edessäni aukaisi,
kun olin
kuudentoista vaan.
Niin minä
lensin kauas
maailmaan.
Omia polkujani
tallaamaan.
Minä aina kuljen
sinne
minne mun sydän
kuljettaa.
Veljeni
hän lauloi laulujaan,
surunsa
hukutti kitaraan.
Näillä
maailman teillä,
ei ole
sijaa langenneilla
enkeleillä.
Minä laulujani teen,
pudotan
riimit aina paikalleen.
Sielussani
Tehosekoittimen
Patajätkä
tänään soi.
Talven
lumet joulukuussa
kannoillani,
tanssii, ilakoi.
Minä
luulen, että olen sukua
mustien
enkelten.
Minä
täällä maailmassa
sinne
tänne päättömästi lentelen.
Olen
sinulle vain se kuolattava
kuva
silmissäsi.
Minä
sinua katson kuolaten,
sydämeni
haavat samalla
suolaten.
Ne kirvelee,
ei rakkaus
sieluuni pesää tee.
Minä
piiloudun nurkkaan,
sinun
saapuessa huoneeseen.
Aivot
sanoja täynnä, viisaudesta
tyhjä
pää. Maailma anna minun
hetken
aikaa olla onnellinen.
Nyt
kujilla kyynelten,
turhaan
yritän sinut unohtaa.
Ei siitä
mitään koskaan tuu,
ajatukseni
ympyrää kiertää,
ja palaa
takaisin kuvaasi sun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti