Hiljaisuuden maan
näen kuninkaan,
hän koskaan ei kai
luovu kruunustaan.
Yö varjoillaan jo peittää
kylmän maan,
ja tuuli puhaltaa.
Se kylmän kasvattaa,
nyt kynttilöiden meri
kasvaa sieluun sisälleni.
Kirkkaudessaan
läpi öisen oudon maan,
syttyy valo sieluuni taas.
Se lämmön mulle suo,
ja ohjaa rakkauden luo.
Kuin äiti lapsilleen
rakkautta jakaa saa,
on sisälläni rakkautta
sen voin jakaa muillekin
samoin kuin lapsilleni jakaisin.
Lokakuu nyt lohdun tuo,
se ohjaa läpi pimeyden
kirkkaan joulunvalon luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti