Hämäränhyssyjä (lastenkirjan alku)

Faaraokoira asui Egyptissä,

pienessä temppelissä.

Juuri siinä missä,

asui muumioitu faarao.

Faarao oli nimeltänsä

Vatinaamio, ja nenästänsä

känsä oli yli jäänyt kääreliinojen.

Faarao Vatinaamio,oli

sukua zombien,

ja hyvä ystävä katakombien.

Katakombeissa voi joskus

törmätä faaraoon,

joka huutaa: pois alta

täältä tulen, suuri vaara oon.

Kerran faarao Tutinakaanio,

ja Vatinaamio aikoivat viettää

kurpista juhlaa. Niin silloin

tietenkin he, liikaa karamelleihin,

sekä limsaan tuhlaa.

Karkki vai kepponen,

mistä kuka tietäisi sen.

Jos valitaan kepponen,

niin vaarassa on vatinaamion känsä.

Karkki se on turvallinen,

jos maahan tippuu toffeeta,

niin siihen voi tartuttaa räpylänsä.

Ja niin Suomesta halusivat faaraot

kutsua juhliinsa esiintyjän.

Suuren taikurin,

nimeltänsä Jussi,

jolla oli iso salaperäinen lorupussi.

Taikuri Jussi, saippuakuplilla

taikoa tahtoi.

Minkä sille katsojat

mitään mahtoi.

Puhalteli kuplia monta,

isoja, pieniä, hienoja,

laaja oli tarjonta.

Kansa tahtoi korttitemppuja,

hatusta kaneja, nähdä

tahtoi. Minkä sille Jussi mahtoi.

Taikoa aikoi,

aikoi, ja taikoi.

Kukkia hihasta vetää sai koi,

perhonen vahva.

Selässänsä on perhosella

satumaankahva.

Kahva sinne,

minne lapsia kutsuu satujen perinne.

Minkä sille taikuri Jussi mahtoi,

kun lastenkirjailija Jussin, ja

taiat kirjaansa ahtoi.

Jussilla oli mukanansa avustaja

nimeltä Anna Jalonen,

hän oli hyvä tuntija Jussin taikasalojen.

Jussi sanoi katsojille:

En anna Annan palaa,

anna tahtoo maistaa jääpalaa.

Suomi ei ole maa jääkarhujen,

mutta pakastimesta Anna saa jääpalasen.

Seuraavaksi Taikuri Jussi, sai pestin

Budapestiin. Siellä hän sotkeutui

sinappiseen manifestiin,

ja koko taikurinpuku pestiin.

_

Faaraolla oli kissa, joka viihtyi

sakastissa. Siamilainen kauniskissanainen.

Viiksiään vain viritteli,

lyyran kielet kiristeli.

Silmiänsä siristeli,

katsoi lasimaalaukseen,

ovelasti, viekkaasti niin kuin

villi napakettu.

Kissa piti paskeria,

päässänsä kallellansa,

nurkassa oli hiirenloukku paha-ansa.

Kissaa palvoi Egyptin kokokansa.

Kissa pisti parastansa, viritteli

varrastansa, hiirtä varten.

Pieni hiiri, villi kuin tuuliviiri,

on ruokaa vain kaunotarten.

Sunnuntaisin kalan jos kiinni saisin,

niin annan hiiren palaa,

syön vain kalan salaa.

Ajatteli kissa viiksissänsä hiirenvillaa,

tahtoi jälkiruuaksi hiukan kamomillaa.

Voi voi, maksaa paljon, maksa maksaa

aivan liikaa. Omakseni vanhaapiikaa

kutsuisin, jos hän maksaa jaksaa mulle maksaa.

Tahtoisin nyt olla Jussi Jalkanen,

niin voisin olla kai tuhatjalkainen,

tai taikoa sen kamomillan,

jälkiruuaksi hyvän illan.