Virrassa kapean joen,
kajakkiani ohjailen.
Keinuu allani virta,
kuin lankaa hopeista
kutoo aaltoihin
auringon pirta.
Joskus sekunnin kai
uskon ihmeisiin.
Sitten häviää utopiat
mielestäni.
Olen realistinen
mieleltäni.
Palaan aamuun
yönunen ulapalta,
päivän lauseet
unen kajakkini
pois hävittää.
Unessani olin intiaaninainen
kajakillaan, meloen
majavan-nahka
harteillaan.
Nyt uusi aamu sarastaa,
uneni sielustani pienen
palasen
varastaa. Vierii auringonkajo
ikkunani taa. Jaloissani yön
mokkasiinit
kevyesti vieläkin askeliani
kantaa saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti