Pelkään uudestaan
maljaa huulilleni kohottaa.
On aika jo tullut sen,
juhlamaljan viimeisen.
On aika kesän kuolla pois,
nyt syksy odottaa lapsiaan.
Me pikkuhiljaa pois täältä
aikakirjoistamme lahotaan.
Sävelmät laulujeni,
ikuisesti sadepisaroiden
sointia vaimentaa.
Maistanut olen tilkan verran
vain rakkautta polttavaa.
Tuominnut on kohtalo
minut parittomana
täällä maailmassa kulkemaan.
Taas huomaan syksyn
vaanivan tuoksun,
hiipivän sisimpääni.
Rakastan syksyä,
olen osaani tyytynyt.
Rakkautta sisälläni
en suostu maailma
sinun vuoksesi sammuttamaan.
On varteni voimakas, silti
hento.
Rakkautesi himmentää sieluni
loisteellaan.
Silti olen seurassasi
hetkisen rento,
vaikka vatsani vallannut on
perhosparvi hervoton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti