Teemme muistojemme työtä,
yksinäiset sylikkäin.
Olen näytelmäni tähti,
pääosassa tämän
murhenäytelmän.
Usko lähti, sulki sydämeni
uksen.
Toivo sydämeeni asumaan
vielä jäi, enkelini kanssa
käsikkäin.
Elämä, sekä minä, pyörimme
akselissa
tässä, samassa olemme kiertämässä.
Kiertoradalla yksinäisten,
pyörimme kaukana toisistamme.
Rakkaus se on kadotettu
paratiisistamme.
En rakkaudesta koskaan
nouse ilmaan enää.
Aamuyössä Otavan tähtivyössä
yksi surullinen tähti mua
tuijottaa,
näyttää kieltä, sekä pitkää
nenää.
Sinulla on syötävän kauniit
korvanlehdet,
niitä nälkäisenä, unessani
himoitsen.
Olen kalkkistenrunosuoni,
elämäni teatteriksi
luoden, sinullekin siitä
jonkun sanan suoden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti