Kirkkokadun kivet muistaa vielä askelten painon, sateen jäljet. Sointulan ikkuna heijasti toivoa kun maailma sulki ovensa.
Kahvikupin reunalla vanha nainen hymyili hiljaa, hän tiesi, että sanat syntyvät siellä missä katse viipyy.
Joen varrella tuuli kantoi muistoja, joita ei koskaan kirjoitettu. Ne jäivät lehmusten alle kuin salaisuudet, joita ei tarvitse selittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti