Heinäkuu hengittää raskaasti, asfaltti hohkaa kuin vanha muisto. Ilma ei liiku, se vain katsoo kuin rakastunut, vaiti.
Pihlajan lehdet eivät enää tanssi, ne vain kuuntelevat kuinka aurinko kirjoittaa iholle kirjeitä, joita ei voi lukea.
Järvi ei kutsu, se vaatii – viilennystä, unohdusta, hetken rauhaa kuin rakkaus, joka ei kysy lupaa.
Ja minä, paljain jaloin pihatiellä, annan kuumuuden sulattaa kaikki ne sanat, joita en koskaan sanonut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti