Anna-Brita kirjoittaa, elämänmakuisia säkeitä, kuin tuuli, joka kulkee Pohjanmaan lakeuksien yllä.
Hänen sanansa ovat kuin hiljainen huokaus suon reunalla, kuin kurkien huuto syysaamussa, kuin mättäiden mustikat, joissa lapsuus vielä maistuu.
Hän on ainutlaatuinen runoilija, joka kuulee pellon puheen, näkee taivaan avaruuden ja tuntee savusaunan hiljaisuuden.
Lakeus ei ole tyhjä – se on täynnä tarinoita, vanhoja latoja, joiden seinät kuiskivat menneestä, ja öisiä hetkiä, joissa kuu nousee okran keltaisena.
Anna-Brita kirjoittaa kuin maa hengittäisi, kuin jokainen ruisleivän murunen kantaisi muistoa äidin käsistä. Hän antaa äänen niille, joiden elämä on ollut hiljaista, mutta ei koskaan näkymätöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti