Tahdon olla
vapaana kahleista
maan
en tahdo tuntea
janoa
en nälkää, en
kuoleman
tuloa liikaa pelkää.
Vuodet niin kuin
taakka kumaraan
painavat
selkää. Olemme
liikaa
uupuneet, erilleen
toisistamme
juurtuneet.
Silti kaipaamme
toistemme
syliin näihin
yhteisiin
maailman kyliin.
Olen liikaa
kaivannut
turhaan monta
kasteista
aamua, monta
myrskyistä
iltaa ei aika siltaa
luoksesi tee. Silti
itke en vaikka
sydänta,
kurkkua kuristaa.
Olen luopunut
kahleista
kyynelten, mykkyys
on saartanut mielen
maan. Yön tähdet
osaavat vain
unetonta
erakkoa lohduttaa.
Tahdon sinne, maahan
luvattuun missä
maailman kahleet
unohtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti