Ullakoni

Ullakkoni jo kauan on ollut pimeänä.
Rakkaus kaikki sielun lamppuni sammutti.
Pimeässä täällä yhä vaellan,
yksinäisen majakanvalon ehkä joskus
tavoitan.

Hengitystä yön kuuntelen,
sekin yksinäinen olla voi.
Yön varjot musiikiksi muuttua osaa,
varjot bluesia elämän vaikeroi.

Monta yksinäistä kulkijaa,
täällä aamuun taivaltaa.
Omaa yksinäistä taivalta,
untani vartioi äitimaa.

Minä peiton päälleni
vetäisen, muistan kylmän
eilisen. Se on tuskanhuuto
peilin sen, mikä särkyi
vaieten. Ei huomisen nyt
kuvaa näy, ja aika kulkee
kulkuaan. Me tiimalasin
hiekat käännetään,
yhä
uudestaan ,ja uudestaan.