Aika se hyppäsi ulos uomasta,
ja minä suutelin veli Tuomasta.
Tajunnanvirran yli hyppäsin,
laulussa Virran Olavin.
Niin veri kiihkeästi sisälläni
virtasi,
alla avaruuden kuun.
Soudin hiljaa ulos unestani
syliin
aamun nousevan.
Sisälläni silloin neula juuttui
levylautaselle kiinni,
päässäni soi taukoamatta
Humiko San.
Niin öinen hiljaisuus voi
joskus
mielen myrkyttää,
ja ajatukset jäädä taakse vuosisadan.
Maailmani nyt Samuraiden
Japanissa hetken olla saa.
Kauneutta kirsikkapuiden,
niin villi sydämeni keväisin
rakastaa.
Sisäinen viikatenaisenikin
hetken hymyilee,
on pysähtynyt aika.
On sisälläni nupuillaan oleva
kevät, ja heräävän
luonnontaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti