Oi missä hullussa maailmassa
me
elämme sisällä. Totta taikka
unelmaa,
aivan sama mitä ajatukseni
kasvattaa.
Aikaa on taikka ei, tuuli
kaikki
eilisen kaiut mukanaan vei.
Kelmeä kevät hiuksilleni
huomenna laskeutuu.
Haaveet , ne eivät pääni läpi
ulos näy.
Naisen harmaantuu pää,
ei se silti sammuta sisältä
laavaa,
tukahduta ihon kaipaavaa
ikävää.
Minä lukijat sanoillani
joskus hurmaan,
sisälläni soi riimien
satakieli,
toivon vain ettei sitä pahuus
koskaan surmaa.
Kituva rakkaudenliekki sisälläni,
sinua vierellensä kutsuu
tänäänkin.
Kultaa taikka purppuraa,
veri saastuttaa tulevaisuuden
maan.
Maailma käsissäni se saa
arpeutuneet
stigmat jälleen verta vuotamaan.
Päättäjillä maailman ei ryhti
riitä
siihen, että pahuus
maailmastamme
karkotetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti