Minä kehtaan olla nainen,
eläväinen liehuvaliekinvarsi,
hallussani soinnut, sananparret.
Vain sormiani naksautan, lumoan
pitkät, hoikat miehenvarret.
Kirjoitan kuin Afroditen kielillä,
tai kielillä kanteleen.
Runoistani, niin kuin lauluja teen.
Olen mehiläisen himoitsemaa mettä,
aavikon kaipaavaa kostuttavaa vettä.
Puhun kielellä kanteleen,
mykät huudot, sanoiksi teen.
Lahjaksi sain tämän taidon,
viettelyksen naisen aidon.
Ovat ajatukseni puhtaaksi katkeruudesta pesty
tunne sisälläni vie naisen
näkemään naiseuteen niin väkevään.
Ei se ole raha, joka maailmassa
rakkautta pyörittää.
Vaan nainen, joka silkkikorsettinsa nauhat
pyytää sinut nyörittämään.
Minun sydämeni lyö, sanojen ulos tahtovien
vuoksi jokainen yö. Niiden kaikkien lukeminen,
siinä onkin teille työ.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti