Aivan turhaan, liian turhaan,
kyyneleitä kannan sisälläni..
Ne siellä painaa, mihin
loukkauksesi varjonsa aikaan saa.
Jo saapui surun uusi sunnuntai,
minä sameilla silmilläni
en huomiseen mitään nää.
Raskaspala kurkussani,
aamu saapui, vielä on liian pimeää.
Tässä päivässä ei mitään odotettavaa.
Näytit minulle taas, kuinka naista loukataan.
Miltä se tuntuu, kun elää
toista satuttaakseen vaan.
Näytit minulle se viiltäväntuskan,
mitä vaikutuksesi sinun minuun
aikaan saa. Silloin iskee se
ahdistavapelko, joka sisältäni
kaiken onnen sammuttaa.
Nyt on liian pimeää, minä
en edessäni yhtään valoa nää.
Koskee, liikaa satuttaa, anna
minun olla se vapaanainen onnellinen.
Älä minua katso niin, että se
iloni sammuttaa, en valoa saa
tähän tunneliin.
En tahdo, että olisit se päätös
jonka kerta kerran jälkeen pyörrän.
En tahdo että olisit sisälläni
se kuvaannollinen takki, joka
aina uudelleen käännetään.
Voit olla varma, että katseesi polttaa,
se liikaa sattuu,ei kaikkeen voi tottua milloinkaan.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti