Älä kysy mikä saa minut kirjoittamaan.
En kai sitä tiedä itsekkään, taas uutta tekstiä teen.
Kirjoitan taas pienen tarinan,
se jää piiloon alle vuosien.
Tämä kesä tein siitä jäätelökesän avulla ystävien.
Tämän kesän elin suurella tunteella,
ajatukseni kelluivat kukkivalla lumpeella.
Monta iltaa puistossa me istuttiin, yömyöhään
naurettiin.
Yhä etsin sitä rakkautta, joka kantaa oikealla tavalla
näitä hataria unelmia. Yhä toivon niin, että
jollekin parisuhteeseen kelpaisin.
Juuri oikeanlaista tunnetta kaipaisin,
ei liikaa suunnitelmia, niihin pettyy ainiaan.
Elämäni päivät ne ovat täynnä ajan
piirtämiä kummallisia rajoja.
Hetket jaettuina pieniin osiin, suruun, onneen ,ja
tuskaan.
Vielä haudallesi valkoisia ruusuja kuskaan.
Perhosia kannan vatsassani, aika ne sinne
piiloon lukitsi, salattuun maahan piiloon pani.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti