Sinä minua rakastit kuin kuuta
nousevaa,
min aina piilouduin vain sen kuun
taa.
Rakastin miestä toista aina vain
yhä uudestaan. Niin saapui eron
hetki,
aika manan maalle sinut vei.
Minä vain olin se villi nainen,
niin kuin haudallasi kasvava
timotei.
En jaksa olla miehen palvoma
Madonna.
Minun täytyy aina palvoa sitä
aurinkoa nousevaa.
Niin minä palvon rekkamiestäni
Suomenmaata kiertävää.
Hän on kengässäni, se pyörivä
kivi, päivä päivältä siellä
hiertää vaan.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti