Vain vähän aikaa jakaa tätä
syksyn taikaa.
Ensi yönä tulee lokakuu,
takertuu kylmyys yksinäisiin.
Minä jälleen elämää kelaan,
filminauhana uudelleen.
Kuinka ystävät rinnallani kulkevat,
silmät unelmiinsa öisin sulkevat.
Kuljen jäljillä suuren kaipauksen,
kirjoitan runoihin riimit sen.
Olen nähnyt taiat Midaksen,
tuntenut rahan houkutuksen,
nähnyt rikkauden, sekä köyhyyden.
Nähnyt väkivallan,
kaukaa kiertänyt aidon rakkauden.
Olet iskut sieluuni ottanut lyönneistä
narsistin,
kantanut tuskaa tietenkin.
Hetken täällä ajassa lepäisin.
Olen palanut tulessa,
antanut sydämen pettää jään,
nyt kuljen sieluin sammunein.
Elämä kuin leffaa Kaurismäen,
sinun huuliltasi join nektarin.
Hetken luulin, että harhoja kuulin,
sekä löysin viimeisen sataman viimeinkin.
Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin,
sinun sanasi satuttivat ,viilsivät ja rikkoivat
palamaan sulat sisäisenenkelini saivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti