Syysrummut

Aamulla herään kallion

kaikuun, luonnon omaan

outoon joikuun.

Jossain kaukana

kumisevat syysrummut,

ääntä päästävät metsän

kummut. Menninkäiset

jossain kai tallustaa,

kun viimeinen päivänsäde

etsii tietä lämpimään.

Sisällä vuoren onkalon

jokin salainen paikka on.

Siellä vallitsee vanhan ajan

laki, ja outo on orjattomien

valta kunta. Se elää odottaen

talvea, ja lunta joka

kaiken salaisen alleen

piilottaa. Silloin on

aika näkymättömän

maailman pelotta elää,

ja vuorien, kallioiden

sisällä kukoistaa.

Vain kirjailijan korvat

tarkat on, ja mieli avoin

estoton. Hän vain kuulla saa,

kun jostain syysrummut

soittavat rytmiä peikkojen,

ja keijukaisten kylmästä

heikkojen, tanssiin

kutsuvaa.