Särkyneitä
sirpaleita
niitä
eivät vuodet
kasaan
osaa liimata,
ei
rikkinäisestä
kunnolla
ehjää saa.
Henkilökohtaisesti
aina
oppii uutta,
aamuron
kirjoitan
aina
ennen kuutta.
Olen
sisältäni
hehkuvia
kekäleitä
sylikkäin.
Sytyttääkö
joku
ne vai sammunko,
ja
hiilikasa jälkeeni jää?
Mikä
on kohtalo
naisen
sen, itsepäisen,
ja
yksinäisen?
Sateen
kastellessa
taivaan
aurinko kutistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti