empatiattomuuden alta salaa kurkki.
Sulki korvansa kyyneleiltä,
hymyili ivallisesti.
Sulki oven peräänsä,
vailla omaatuntoa.
Jätti jälkeensä murskatun mielen,
alistetun inhimillisen ihmisen.
Joskus palasi takaisin
murtaman uudestaan murretun mielen.
Ohimennen tallasi kynsille,
murskasin viimeisenkin
itsekunnioituksen rippeen.
Sanoi rakastan sinua,
päivää, näkemiin, ja hyvästi.
Se oli tiimalasin hiekan valuessa,
vain silmänräpäyksellinen.
Silti liian pitkä aika, ja tuskallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti