Arkipäivän elämää

Unessa kuolema se kitaani työnsi

sääriluun, minä olin

taisteleva titaani,

ja tunsin oudon hajun

kalman puun.

Ken varjojansa pelkää,

ja nopeasti kääntää selkää,

näkee takanansa

haamun kallon, sekä

umpiluun.

Hullunkiilto silmissänsä,

kasvoi pahka, niin kuin känsä.

Etsi soluistani evästänsä.

Sitten tuli tohtorit,

viisaat naiset, miehet.

Hipelöivät, kopeloivat,

puristivat, nipistivät.

Sanoivat leikataan pian pois,

laitetaan patologiselle

palat paketissa.

Odotetaan tuloksia,

tuleeko sytostaattia,

sädehoitoa, vai riittääkö

parantava puhallus.

Tämä kaikki oli vain,

yksi ainoa ajan rattaan humahdus.

Odottelen nyt, kunnes

aika hetken pyörähtää,

se on vain tätä arkipäivän elämää.