Eihän kukaan voi rakastaa
näin vanhaa naista,
vanhaa sekä itsepäistä.
Joka elää näistä,
runoista ruusuntuoksuisista.
Lasten jaloista,
harakanvarpaista
kesän jälkeen.
Jäljellä oleva elämä,
kaivaa nenästä verta.
Seilata runomaailman
seitsemää merta.
Tulin maailmaan jalkaisin,
silti jalkaani joskus
kengät sain.
Tästä maailmasta kerran
kuitenkin lähden,
sammuttua viimeisen
sieluni tähden.
Lähden saappaat jalassa
ehkä,
kenkiä pois ette ottaa
saa.
Ne arkkuuni mukaan
pankaa,
suoristakaa sen verran
selkärankaa, että
arkkuun ne sopimaa
saa.
Ette myös saa unohtaa,
kypärää, sekä
nahkatakkiakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti