Yön tullessa koko suuri luomakunta,
näkee samaa koiranunta.
Nukkuu Suomen eduskunta,
torkkupeitot päivää varten,
ne on miesten sekä kaunotarten.
Korkealta, sekä kovaa tämän
lauluni laulan, sen valkoisen
joutsenen kaulan siihen lauluun
ojennan.
Kun tehty on työ,
niin saapui jo yö,
sydämeni rummuttaen lyö.
Loistaa Otavan tähtivyö,
silmiini on syttynyt uusi toivo huomisen.
Toiset tulee, toiset menee,
mutta tätä sävelmää yönmustuus
säveltää.
Minun sisälläni, on oma elämäni,
se kiertää linnunradallaan.
Tämä öinen pimeämaa sitä
vauhtiin siivittää.
Teen tämän oudon sävelen,
kun yön pimeydessä yksin kävelen.
Marjala on osa maailmaa,
jota runoilijan riimisanat
öisin ratsastaa. Nuo valot sillankaarien,
jotka ikkunani loistaa hyväillen.
Yhdessä kuljetaan aamun kirkkauteen,
maailmassa jossa syntyy kokoajan uusia ihmisiä.
Yöllä olen kovin väsynyt kirjailija,
kohta vaivun uneeni uudelleen.
Äsken heräsin uneen, jossa tunsin
sinun mua suudelleen.
Lapsi yöllä painajaistaan valittaa,
yhdessä yössä valvotaan.
On hetki aikaa kirjoittaa.
Mistä muistan sinut nyt,
niin monen muiston jälkeen,
muistan kun leikimme
maailman valloittajaa.
Oinaiden kavioiden tahtiin,
kevätyö öisin ratsastaa.
Tanner tömisee, ja lumi sulaa pois,
huominen jos lämpimämpi olla ois.
En valehtele sitä,
että öisin kirjoittamalla
kelaan maailmaa.
Sen murheita, sen kauneutta.
Tämän yönhetken pikkuisen,
nyt elän maailmaa suudellen.
Lauluuni yhtyy menninkäiset yön,
uumalle keijujen kirjoitan
tämän ikävän.
Sen helinänä yön atmosfääriin
lähetän. Tiedän mitä on olla
kirjailija, omistaa tunteet sekä
valvoa yö.
Kokea aamuyön kirjoittamisen
pakollinen luomistyö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti