Taivas oli pilvistä
raskas
maan päällä
keskenään
sotivat vihaiset
kansat.
He virittivät
viattomille
pommit, terrorismi
ansat.
Jossain seassa sen
kaaoksen
ihmeellisen kulki
pää kumarassa
punaruskea tukkainen
nainen.
Hän oli hetkittäin
liian paljon
pelolle alamainen.
Toisinaan
nosti päänsä
taivasta kohti,
toivoi, ajatteli ja
pohti.
Ettei enää koskaan
turhaan
vuodatettava maa äidin syliin verta.
Silloin punaruskea
hän saisi
olla hiusten väristä
ylpeä, auringon
valossa pää
pystyssä kylpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti