Silmät kirvellen
nauran kera enkelten.
Taivaalle salaa vilkuilen.
Nyt ymmärtää minä yritän
tätä kiertokulkua elämän.
On aika kylvää,
sekä niittää pois,
ilman katkeruutta nämä
kasvuvuodet ,jos elää täällä vois.
En koskaan
tyyntä toivonut,
En koskaan
tyyntä toivonut,
vain purjeeseeni tuulta
edespäin kantavaa.
Merenulapalla tahdoin
vain kuin tuulispää
purjeveneellä matkustaa.
On myrsky pois, vedenpinta
tyyni niin. Nyt sunnuntai
saapui. Lepään hetkisen,
ja kaihoisasti huokaisen.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti