Tänään jos seisoisin ovesi takana,
voisin tunnustaa olevani vanha
yksinäinen, sanojenmestari.
Vielä se tunne joskus minut
kiperästi saartaa satimeen,
ihmisen ikävä toisen luo.
Niin Loirin laulua hetken taas kuuntelen.
Sitten vanhaa valokuvaasi kaipuusta suutelen.
Ei ne raharikkaat koskaan sitä opi,
ettei rakkautta voi ostaa koruilla,
ei punapohjaisilla kengänpohjilla.
Minä olen vain se yksinäinen kirjailija,
jota kukaan ei voi koskaan
tosissaan rakastaa.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti