Tunne sydämessäni minulle kertoo sen,
jäljet ,iskut elämän pettymykset rakkauden.
Tänään olen ehkä nainen liian melankolinen
Minä runoja kirjoitan, jotka toisiin koskevat,
monta nukkuvaa muistoa hereille saa.
Tänään eivät kuvat hilpeät sieluni sisällä näy.
Yksinäinen, allapäin askel eteenpäin käy.
Ei ole aina rattoisaa tämä yksinäinen elontie.
Laulaa tahtoisin sen laulun joka lohduttaa,
pois murheet siksi hetkeksi pois katoaa.
Teetkö minulle sen laulun lohduttavan,
jota kuunnellessa ei murheet, surut yhtään paina?
Taas raunioilla rakkauden kaivaa
rauniokoira jälkiä eilisen, missä on
kaiken kirkastava valo, peili sen?
Aijan kuluessa on tärkeintä,
ettei petä sydäntään, en kaipaa eiliseen.
Tilaa huomiselle teen, toivon kantavan
tuulen elämäni purjeeseen.
Elokuu tuo takaisin se tyttönaurusuu,
joka värisevällä äänellään runoja lausuu.
Syksy tulee vie kaiken tuskan mennessään,
suru kurkiauran mukaan lähtee matkaamaan.
Ystävä olen niin kuin pikkulintu oksallani
odotan sinua vierelleni istumaan.
Sadepilvet ne ovat lohduttavaa kastetta täynnä.
Sointulaan sinne kaipaan, sen lohduttavaan
ilmapiiriin.
Sinne kaipaa tyttö kuin tuuliviiri,
ei häntä aika pysty kesyttämään.
Aika vuodet niiden patina, se alkaa kai
hieman väsyttämään.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti