Kaaoksessa luodaan elämää,
kuka kaipaisi eiliseen.
Kohti uutta kuljetaan,
niin monta epätoivonovea
taaksemme suljetaan.
Tahdon vierelleni sen
turvallisen olkapään.
Olen sydämeni jo liian kauan
paaduttanut sumuun sakeaan.
Keskiviikko keinuvin lantein
kulkee viikonpäätä taas uudestaan.
Niin nämä päivät niitä ei voida
paikalleen ankkuroida milloinkaan.
Tässä tylsyyteni keskellä
minä istun, ja kirjoitan.
Voi soisipa edes puhelin,
tosi viestin mukavan.
Vain luoja tietää kuinka
monta sydäntä on vuokseni särkynyt.
Ja kuinka montaa kertaa olen
kerännyt sirpaleita, kun sydämeni
haurassaviruukku särjetään?
En koskaan ole saanut rakkautta
tarpeeksi, vain maksullista rakkautta
tässä maailmassa särkyneille enkeleille tarjotaan.
Vain piruja, ja perkeleitä niihin
matkalla tällä törmätään.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti