Ohut kosketus,
vuosien vyörivä
virta.
Rakkautta sitä
osaan
sydämeen piilottaa.
Talviöisin
revontulten
valossa, nyt minä
vihellän.
En enää tunne
lapsen
pelkoa, ei siitä
mitä
tapahtuu voi ottaa
koskaan selkoa.
Minä jo totuin
suuriin
kyliin, ja
puristaviin
massoihin ihmisten.
Kirjailija se on
yhteisomistusta,
suurten kansojen.
Minä nimeni kirjan
kanteen kirjoitan,
joskus saan
halauksen,
toisinaan suudelman.
Silti niin öiseen
katuun,
kaikuu äänet
askeleiden,
yksinäisen öisen
kulkijan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti