Missä lentää satakieli

Hän mies kuin paholainen katsoi minua,
kuin halpaa makkaraa sai sisälläni epätoivonkellot soimaan.
Niin kuin energiasyöppö nälissään,
hän imi sielustani iloa, ja valovoimaa.
Surmasi sisältäni sen, äänen satakielen viimeisen.
On vain tämä hetki tässä, ja nyt sateenkaari
taivaaltani on pois hävinnyt. Jo sulkeutuivat
verhot kauneimmanparatiisin, Eeva elämänpuusta
omenan anasti. Käärme korvaansa, kun sanojaan
kuiskasi. Aatami aittapoluilla siemensi
salaista elämää. Suo kuokkansa, ja Jussinsa sai.
Syntyivät katajaisen kansankorpisoturit,
veli veljeään vastaan taisteli. Pontikkaa Ryysyrannan
Jooseppi keitti, ja maisteli. Oi suloinen Suomenmaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa. Missä on oksa sen
viimeisen kummajaisen, missä laulaa maailman
kaunein ääni, missä lentää satakieli ylläpääni?