Translate

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Yksinäisyys se on kuin ruskaan puhkeava syys

Minä olen kuin vuosien sileäksi hioma kivi.
Olen ylpeä juuristani, nyt Suomalainen ,halausta vailla
oleva horjuvanainen.
Yönsinessä nyt sävelmelankolinen kaipuutaan soi.
Sisälläni luo värinää vain soitto kitaran niin murheellinen.
Yksinäisyys se on kuin ruskaan puhkeava syys,
kaiken allensa voi peittää se tukahduttava yksinäisyys.
Valot jälleen syttyvät kaduille pimeille, minä
yksin kuljen , tänne syysunelmiini jälleen jäin.

Päivät ilman sinua, on kuin tyhjiöitä keskellä viikkojen.
Liian usein kuulin suustasi sanat, lupaukset rakkauden.
Niitä koskaan et pysty pitämään, minä katulampun alle
aina yksin jään sinua kaipaamaan.
Se kaipaus kaarisillan osaa rakentaa, voin saavuttaa
yksin huipun vuoren mustan noen sotkeman.
Sinun silmissäsi näen, sen miehen heikon, joka
ei voi koskaan pitää sanojaan. Sinä tulet menet
milloin haluat, samaa tyhjää sieluasi kuin luuta kaluat.
Sitä mitä et voi koskaan saada, sitä aina haluat.

Märkään asfalttiin ei ajan jälki jää, lehdet puiden
ne ylleni tuuleen leviää. Syksyn kylmät kyyneleet,
ne helminauhoiksi kaulalleni niin tahtoisin.
Kuiskaan tuuleen, voinko olla ystäväsi,
anna minulle vahvakäsi lämpimin.
Minä sinua niin kauan rakastin, niin kauan luokseni odotin.

Yönsinessä nyt sävelmelankolinen kaipuutaan soi.
Sisälläni luo värinää vain soitto kitaran niin murheellinen.
Yksinäisyys se on kuin ruskaan puhkeava syys,
kaiken allensa voi peittää se tukahduttava yksinäisyys.



@ tanninen satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto