Translate

torstai 20. maaliskuuta 2014

ITSEINHOA



Maailma kuinka
sinuun petyinkään,
en löytänyt tietäni
öisiin satiinisiin.
Minun vain karkeaan
pellavaan kiedottiin.
Nuorena olin niin kuin Kalevalan
nainen Aino,
niin oli elämä jaloissani.
Alkoi se loputon noitavaino.
Olisin romanttisen halunnut
elämän, edes ottaa siitä
pienen palasen.

Nyt karheassa pellavassa
itseäni karkaisen,
näen runonäkyjä
aivoilla naisen harhaisen.
Jokainen päivä elämässä
on erilailla yksinäinen.
Tänään olen surullisista
surullisin, toivon
onnesta nyt poljin
jalkoihin.
Niihin jotka kerran
tulessa karkaistiin,
vahvoiksi kuin teräs.

Tanssin vuoden vain verran
jaloilla merenneidon,
pois pyrstöni suomut
kasvatin.
Mykkä äänenikin,
muuttui ääneksi seireenin.
Silti yksinäisyydessäni,
kietoudun karheaan pellavaan.
Satiinisia öitä turhaan
odotin, niitä ei tule kohdalleni enää
milloinkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto