Maailma on sulkemassa silmiään,
silloin pahuus hiipii varjoistaan.
Pelokkaat kadunkulkijat,
taaksensa pälyilevät.
Ei missään mitään järkeä,
tätä maailmaamme palasiksi särkeä.
Niin vaanii kotka yllä maailman,
minkä saaliin tänään saalistan.
Me piiloissamme hiljaa vapistaan,
kunnes surun keskellä täysin murrutaan.
Hetken lumoukset, ne ovat kuin
veriset vallankumoukset.
Ei kultaa, eikä kunniaa,
rehellisin keinoin osaa kotka omistaa.
Nyt puhaltavat vain muutoksentuulet,
verenhajun Ukrainasta tuovat tullessaan.
Minä yhä ahdistustani kuuntelen,
se kipristää minut sikiöasentoon.
Saa voimani kahlittua, minut
erakoksi suljettua, tähän kaksioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti