Minä vielä elän tällä
yksinäisellä tielläni,
sisälläni sykkii se sydän kultainen.
Se vuoksesi sinun lyö,
hetkeen viimeiseen,
kunnes minua kutsuu
se maa multainen.
Sielu toivottavasti ajan
yllä ainiaan ratsastaa.
Sinä, ja minä me ollaan
kaksi sielunpuolikasta,
samasta kokonaisuudesta halkaistu.
Minä en ehkä tahdo
elää ilman sinua,
silti horroksessa elämän vaellan.
Vanhaksi tulen, vuodet
kutovat silmukoitaan
tähän meduusanverkon kaltaiseen.
Joka elämän häähunnun virkaa
päälläni tulkitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti