Se kitara
lauloi kielin haikein,
se
sormiote oli kaikkein vaikein.
Hän antoi
kitaran soida,
haikeaksi
melodian valikoida.
Surusta
kitara soi,
oli
viimeinen yhteinen ilta,
ei
saapunut enää soittajalle aamunkoi.
Yksin jäi
kitara ilman soittajaa,
se arkun
valkoisen päälle
kohta
lasketaan.
Saa
soittaa sitä tuonen enkelit,
niin
kauniisti sinä täällä
maanpäällä
lentelit.
Muistoksi
runon kirjoitan tään.
Päässäni kitara
yksin soittaa
ajatukset
nää, kaipuuta, ikävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti