Tänään
hartioillani kannan
hämärää. Päivä
lumisateinen
auringon
pimentää.
Minulla
jotenkin pyyhkii
totta kai,
pian saapuu
taas
maanantai.
Minä kokoan
sisältäni
ne kaikki
irralliset
palaset,
joka kasaan
liimataan.
Niin alkaa taas
aurinko
taivaanrantaa koristaa.
Melankolia
on mauste sopiva,
jos sitä
käyttää harkiten.
Minua
liikaa hävettää,
kantaa
sisälläni hämärää.
Yli
hämärän minä
valon
arvon ymmärrän.
Taisteluun
hämärä, ja
valo taas
kerran käy,
kohta
koittaa helmikuu.
Sisälläni
ei vielä kevään
valo näy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti