Sinä
sidoit minut kiinni,
vangitsit
minut sinun sydämeen.
Minä
vapautta kaipaan, yhteinen
rakkaus
ei pesää meille tässä maailmassa tee.
Silti tämä
rakkaus,luovaa voimaa
antaa,
satuttaa. Pimeyden läpi kantaa,
nyt routa
puristaa talvensiltaa valkeaa.
Valkeus
kevättalven kohta se sokaisee,
ei
sisälleni silti onnea tee.
Kaiken
itsestäni osaan antaa,
vannoa
tien rakkauteen.
Minun
maailmani se ei ole
koskaan
liian yksinäinen,
jos aivan
pohjalla olisin.
Niin
silloin sisäinen tunne sielussasi
tekee
sinusta sankarin,
sinä
sisältäni vaistoat sieluni synkkyyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti