Äiti anna minulle anteeksi etten
ole aina tässä elämässä täysin läsnä.
Etsin aina jostakin sitä pakokeinoa
siitä hetkestä missä on liikaa mustaa
melankoliaa. Oi maailmantuulet puhaltakaa
lujempaa, murheeni tahdon myrskyyn kadottaa.
Kaaoksesta elämän vain vahvimmat
jotenkin särkymättä selviävät.
Vanhat muistot toivon että niistä raskaimmat
voisimme jo unohtaa. Tahdon suojaan syliin rakkaimman.
Siitä laulun kohta sävellän, teen iskevän iskelmän.
Helmassaan äitimaa väsynyttä lastaan tuudittaa.
Ulkona esiliinannauhaa pyykkinarulla tuuli keinuttaa.
Silmät ihmisen ne voivat itkeä ikuisuuden, silloin
samenee sielunpeili, ei näe siitä huomiseen.
Liian kapea on polku joka vie tiehen tuskan pois
luomiseen.
Toivon vain tarpeeksi aikaa, että voin kaiken pahan
pois unohtaa. Sielussani koskee jäljet eilisen,
huominen toivon että se ei olisi enää peili sen
kaipauksen.
Isä en tahdo että, tartut puseroni rinnuksiin,
en tahdo että raahaat minut pakkaseen.
Syvälle lapsen sydämeen sattuu, yöt peittyvät
painajaisten rattaisiin, on ulkona pakkasta aivan
liikaa.
Silloin kun pikkuprinsessat isoksi kasvaa ne isien
pahuuden kostavat.
Äiti anna minulle anteeksi etten
ole aina tässä elämässä täysin läsnä.
Etsin aina jostakin sitä pakokeinoa
siitä hetkestä missä on liikaa mustaa
melankoliaa. Oi maailmantuulet puhaltakaa
lujempaa, murheeni tahdon myrskyyn kadottaa.
Kaaoksesta elämän vain vahvimmat
jotenkin särkymättä selviävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti