Me nauroimme, itkimme
tanssimme ennen.
Oli elämä vuorovirtausta
surun, sekä rakkauden.
Me tanssimme ja nuotio yössä
kipinöi,
pimeysnuotion valot vilkkuvat
valot yönpimeyteen
tunnelmaa loi. Ei vapautta
kahlittu kauan ennen,
nyt siruja nahkamme alle
laitetaan tullen mennen.
Ei villi, ja vapaa olla enää
edes mustalainen.
Vieraus elämän, se sieluni
sulkee vankilaansa kahliten.
On hetki vain aikaa, toivon
jälleen että olet kahleista vapaa.
Silloin ehkä yhteinen tie
rakkaudenmaahan löydetään.
Luotani lähdit luokse jonkun
muun, sait väärät kahleet
nilkkoihin, sekä ranteisiin.
Hukkasit oman tien,
oman minuuden. Sisälläni
kaipaus soi surun , vihantunteen
vuoroliikkein tahtiin, joskus
hetken vaieten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti